Hannu Kumpulainen

lauantai 6. elokuuta 2016

KYSYMYKSIÄ JOIHIN EN TIEDÄ VASTAUSTA



Hämeenlinnalainen IVT:n jälleenmyyjä on yrittänyt korjata kolme kertaa IVT-lämpöpumpun kylmäainevuodon, mutta ei ole siinä kertaakaan onnistunut. Minulle on tullut mieleen heidän räpeltämistä seuratessani seuraavia kysymyksiä:


1. Jälleenmyyjän toiminta

Lämpöekon toimitusjohtaja mainosti Kaupunkiuutisissa kalliin IVT-ilmalämpöpumpun kestävän 15 – 20 vuotta, mutta viiden vuoden ikäinen pumppu on jo korjauskelvoton romu.

Miksi lämpöpumppuja myytiin viiden (nyt kuuden) vuoden takuulla ja asunnuksissa käytetään "romutason" (vuoden takuu) osia (putkisto).  Eikö olisi rehellistä myydä lämpöpumput vuoden takuulla, jonka ne oletetaan järjestelmänä kestävän?


2. Ammattitaito

Valtuutetun huoltokumppanin asentajat ovat kahden vuoden aikana käyneet korjaamassa samaa vikaa kolme kertaa. Vika on edelleen korjaamatta. ”Pihalla neljän tunnin tupakoinnin” voi laskuttaa tekniikkaa tuntemattomilta mummoilta ja papoilta vian etsimisenä ja korjaamisena, mutta useamman vuoden tekniikkaa lukeneena pidän sitä aivan muuna.

Puuttuuko Hämeen Maalämmöstä ammattitaito, halu vai molemmat lämpöpumpun sisä- ja ulkoyksikössä tai putkistossa olevan vuodon paikantamiseen ja korjaamiseen?


3. Työn laatu ja takuu

Hämeen Maalämmön toimitusjohtaja ilmoitti sähköpostiviestissään antavansa Hämeen Maalämmön asentajien työlle kahden vuoden takuun.

Hämeen Maalämmön asentajat ovat tehneet saman lämpöainevuodon takia kolme huoltokäyntiä, vikaa ei ole korjattu eikä lämpöpumppu toimi.

Millaiselle työlle toimitusjohtajan mainostama takuu todellisuudessa annetaan?


4. Robert Bosch Oy

Miksi maahantuoja ei ota vastuuta koko toimitusketjusta? Tämän vuoden alussa voimaantulleissa uusituissa takuuehdoissa jälleenmyyjän ja valtuutetun huoltokumppanin vastuuta on rajattu entisestään, koska IVT-takuu
- ei oikeuta taloudellisiin korvauksiin
- ei koske valtuuttamattoman huoltopalvelun tekemiä korjauksia
- ei koske nesteiden (kylmäaine) täyttöä
- ei koske vikoja niissä järjestelmän osissa, jotka eivät ole IVT:n toimittamia (putkistot)

Mielestäni nämä ehdot antavat jälleenmyyjille ja valtuutetulle huoltokumppanille mahdollisuuden elää kuin ”sika vatukossa”.  Työn ja tarvikkeiden laadulle ei aseteta mitään vaatimuksia, eikä Robert Bosch Oy vastaa jälleenmyyjiensä eikä valtuutettujen huoltokumppaniensa työnlaadusta.

Bosch’in maahantuoman lämpöpumpun ostaja ei uskalla takuun menettämisen pelossa käyttää muuta huoltoliikettä vaan joutuu tyytymään huonoonkin palveluun.


5. Liiketoiminnan etiikka

Onko Robert Bosch Oy ja sen jälleenmyyjien toiminnan eettinen perusta: Jos yritys saattaa tehdä huonolla työllä tai sääntöjä kiertämällä suuria voittoja, miksi se ei toimisi näin? Onko näin?


6. Viranomaisten toiminta

Boschin maahantuomia lämpöpumppuja markkinoidaan kuuden vuoden takuulla, mutta järjestelmän asennuksessa käytetään vuoden kestäviä osia. Ostaja ymmärtää saavansa takuun järjestelmälle, ei sen muutamille osille.

Jos televisioita mainostettaisiin kuuden vuoden takuulla, mutta takuu koskisi vain kauko-ohjainta, jokainen tajuaisi mainokset silloin valheellisiksi.

Minusta IVT-lämpöpumppujen mainonta on harhaanjohtavaa ja viranomaisten tulisi tarkastella sen lainmukaisuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti